Taiteilijaesittelyssä tuula pellikainen

Olen Tuula Pellikainen, viidenkympin ylittänyt kahden pienen tytön mummo ja vapaa taiteilija tällä hetkellä. Taide, liikunta, henkisyys ja perhe on ollut punainen lanka elämässäni ja tanssia, voimistelua sekä balettia opetin nuoruusvuosinani. Maalaustaide ja henkinen kehitys tuli kuvaan vuosituhannen vaihtuessa, jolloin kävin Vedic art peruskurssin ja jatkokurssit 2002-2008. Liityin Henkisen kehityksen ryhmään Lahden Valonkantajiin. Maalasin itselleni ja ystävilleni tauluja ja kirjoittelin tauluistani tietoja, vedahan tarkoittaa tietoa.

2009 ystäväni pyysi, että alkaisin opettamaan Vedic artia. Se oli mahdollisuus, jota en unelmoinutkaan omalle kohdalleni. Otin asiasta selvää ja kahden kuukauden päästä olinkin Hartolassa Vedic artin kehittäjän, kuvataiteilija Curt Källmannin (s.1938-k.2010) ja kuvataiteilija Maija Pitz-Koposen (Vedic art opettaja) koulutuksessa.
Siitä alkoikin uusi suunta elämälleni.

Sanoin itseni irti kahdesta työpaikastani ja perustin 2012 Avatarsalin Lahteen, joka oli Oman Luovuuden löytämisen ja Henkisen liikunnan keskus. Viisi vuotta opetin siellä Vedic Artia, meditointia, energiahoitoja, mediaalista liikuntaa ja lapsille pidin ystäväni kanssa Piirto-Parkkia. Kaikki minulle tärkeät asiat yhdistyivät keskenään Avatarsalin suojissa. Muutin Helsinkiin 2016 ja nyt olen keskittynyt omien teoksien luomiseen ja “mummoiluun”, mutta sisälläni kannan koko ajan Avatarsalin “henkeä”.

Oneness tiedon ja viisauden taso, osista koostuva kokonaisuus, yhteenliittymä, ykseys

Mikä innosti minua taiteessa, taidemaalauksessa

Olin juuri käymässä kovaa eroprosessia, näin paljon unia esim. turkoosin kyyhkysen tulevan ikkunalaudalleni ja katseli minua ikkunan takaa nukkuessani. Tämä kyyhkynen muuttui mieheksi, antoi minulle energiahoitoa unessa.

Kävelin iltaisin puistoissa ja pohdin eroa. Puut puistossa tuntuivat antavan minulle energiaa ja rauhoittavan mieltäni. Eroprosessiin tuli samalla uusi apu, Vedic art. Kuulin kahden naisen keskustelevan keskenään ja puhuvan menevänsä Veda kurssille. Minulle tuli pakottava tarve udella tästä kurssista, minulle, joka en ollut ennen maalannut mitään. Minusta maalaaminen oli sottaamista hakeutuessani kurssille.

Osio yksi kesti kaksi päivää käynnistäen muutoksen minussa. Kurssipäiviltä tultuani “NÄIN” sohvani ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. NÄIN siinä kuvioita, jotka muodostivat keskenään eläimiä, ihmisiä, puita, rakennuksia ym. Ihmettelin sitä suuresti. Toisena päivänä menin rannalle ja löysin rannalta 2 isoa näkinkenkää tikun ja pahkan. Yhdistin ne keskenään ja niistä tuli enkeli, ehkä ’pankeli’ ajattelin itsekseni ja minua HYMYILYTTI kovasti. Menin metsään ja pahkoja alkoi löytymään paljon, paljon. Aloin NÄKEMÄÄN niissä jotain ja maalasin ne ja niistä tuli pellejä, tonttuja, faaraoita, possuja, kissoja ym.

Olin ihan täpinöissä ja se innosti minua suuresti. Sitten löysin vanerin pihamaalta, näin siinä puun syyt, maalasin ne ja niistä muodostui taulu esittäen ihmisiä ja lintua. Puun syyt ja seuraus! Levitin canvaspohjalle värejä sekasin ja NÄIN, että värien rajoista tuli kuvioita: pieniä lintuja, jotka yhdistyivät toisiinsa, joista tuli suurempi kokonaisuus. Tein taulun, joka esitti jotain ja samalla tiedostin mitä se esitti.

Koskaan en tee mallista mitään (en varmasti osaisikaan) vaan laitan värejä vapaasti kuin taivaanlintu ja annan kuvan muodostua kuin itsestään. Tämä on tuottanut minun elämääni suuren ilon, uuden ammatin ja aivan uuden suunnan elämälleni. Lintuihminen “elää” minussa. Vapaus, riippumattomuus, rauha ja universumin monet ulottuvuudet. Saan olla todella kiitollinen taiteelle, luonnolle ja sille mitä silmä ei ensin näe. Mutta kun silmä aukenee, mahdottomastakin tulee mahdollinen.

Ristiretkien Ritarikunta

Molemmat vuosinäyttelyteokseni kuuluvat Lintuihmis- tauluihini. Niissä yhdistyy Lintuja ja Ihmisiä ja näistä muodostuu taulun kokonaisuus ja tieto.

Taulu Oneness kertoo sen hyvin, Oneness tiedon ja viisauden taso, osista koostuva kokonaisuus, yhteenliittymä, ykseys.
Toinen tauluni on Ristiretkien Ritarikunta. Taulussa esiintyvät Lintuihmiset olivat järjestö, jonka jäsenet pyrkivät yhteiseen tavoitteeseen ja noudattivat ritarikuntien sääntöjä. Näitä Ritarikuntia elää edelleen tässä hetkessä ja heillä on yhteiset tavoitteet. Ne edistävät hyvää, rauhaa, sopusointua juuri tässä ja tätä hetkeä palvellen. Ovat eräänlaisia uuden Luojia.

Bird People kansaa tunnetaan jo Lyran kehdon ja Luomisen kolmiyhteyden ajoilta. Lintuihmisiä esiintyy edelleen pääsiäissaarilla kalliopiirustuksissa. Lintuihmiset ovat esiintyneet ihmisille henkioppaina ja auttanut löytämään yhteyden luontoon ja sen salaisuuksiin. Näitä on siis aina ollut ja aina tulee olemaan.

Jokainen ihminen näkee asiat omalla tavallaan ja minä näen teokseni näin.

Valtakunnallinen vapaa taideyhdistys jo vuodesta 1968