Jäsenkirje 3.4.2020

Kaunista pääsiäisaikaa kaikille jäsenillemme!
Viime kirjeen jälkeen siirryimme Suomessa poikkeustilaan ja olemme nyt hyvin uusien olosuhteiden keskellä. Moni jäsenistämme on / tai on ollut karanteenissa joko tartuntavaaran, henkilökohtaisen terveydentilan tai ikänsä puolesta. Sitäkin useampi on määrätty tekemään töitään kotoa käsin etätyönä. Ja monilla heistä ovat vielä lapsien ohjaus lisävelvollisuutena. Ja sitten vielä osa tekee töitä työpaikoillaan, kenties peläten altistumista yhteiselle pelon aiheelle.

Toivomme teidän kaikkien pysyvän terveinä ja löytävän inspiraatiota taiteeseenne tästäkin poikkeuksellisesta ajasta. Meillähän on tulossa ensi vuonna Tampereelle näyttely ”Muutoksia”. Kenties näemme merkkejä tästä jo vuosinäyttelyssämme Helsingin Kaapelitehtaalla elokuussa? Näyttely on tietysti jyrytetty, mutta kuka meistä olisi kokenut näin poikkeuksellista ajanjaksoa? Nyt rohkeasti mukaan!

Korona tuli ja vie mennessään myös Loviisan näyttelyn
Näin kävi. Ensin siirsimme näyttelyn alkamaan huhtikuun lopussa ja nyt, tämän hetken tietojen mukaan, Almintalo on kiinni 13.5. saakka. Ja pidempään jos poikkeuslaki jatkuu. Eli näyttely ”Kevät on tunteita, Våren är känslor” on peruttu. Surullista on, ettei näyttelyn siirto enää onnistu sillä Almintalon vuokrasopimus päättyy nykyisellään. Näyttely peruuntui kuluitta.

Kaikki olette kokeneet tämän kaltaisen hyvän ja luovan peruuntumisen tässä vaiheessa jopa useampaan kertaan. Hellikää luovuuttanne ja nauttikaa taiteesta tänäkin aikana, jos ei muuten niin netin kautta! Hakusanat ovat helppoja esim. ’google arts and culture’ tai ’museot.fi/vieraile-virtuaalimuseoissa’. Tai ihan vaan näyttelytilan hakusanalla. Monet tilat ovat siirtäneet voimassa olevat näyttelyt nettiin. Jopa laajasti tiloiltaan suljetussa Kaapelitehtaassa on avoinna joitakin harvoja näyttelyjä. Käykää ihailemassa näyttelytilojen rajoitusten mukaan.


Suomen Taiteilijat ry:n hallitus kokoontuu säännöllisesti etänä vaaditun ajan ja valmistelemme yhdistyksemme toimia eteenpäin. Kaikki minkä voimme, toteutamme alkuperäisessä aikataulussa aiemmin ilmoitetun mukaisesti.
Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne!


Terveyttä toivottaen,
Suomen Taiteilijat ry:n puolesta
Taru Alho, puheenjohtaja
Tuula Alho, sihteeri

Scroll to Top