taidemies

Janne ”JJ” Virtanen

MINÄ TUTKIN TARINOITA JA MAALAAN JÄLKIÄ

Maalaan niitä jälkiä, joita ihmiset ovat jättäneet minuun.  Minulle työn tekeminen on meditatiivinen prosessi.  Meditointia olen harrastanut yli 40 vuotta ja varmaan sekin auttaa löytämään elämän fokuksen.  Voin lähteä liikkeelle tarkkailemalla puun syitä, harjaamalla niitä esiin ja sen jälkeen antautumalla vailla pidäkkeitä.  Voin tehdä myös abstraktin alkupohjan, jonka annan kuljettaa käsiäni usein niin, etten murehdi lopputulosta.  Klassinen musiikki on erittäin tärkeä osa taidettani.  Kyllä hiljaisuudessakin on töitä syntynyt, mutta musiikki innostaa minua pääsemään sellaisiin syvyyksiin, joihin en muuten niin helpolla pääse.  Kaiken peilaan itseni kautta. 

Luonteeltani olen ystävällinen erakko.  Kesäisin työskentelen ateljeessani Paraisilla, jossa minulla on myös puusepänverstas.  Talvet taiteilen työhuoneellani Tarvasjoella.

Olen toiminut taiteen parissa tietämättäni koko ikäni.  Pikkupoikana kuljin taidemuseoissa silloin, kun muut olivat pahanteossa.  Ei se sitä tarkoita, etteikö aikani olisi siihenkin riittänyt.

 

Puu on ollut innoittajani 45-50 vuotta.  Puuseppäkoulun innoittamana ostin omat puutyökoneet ja oman sahalaitoksen, jolla voin sahata rungoista tarvitsemaani taidepuuta.  Käytän myös puulevyjä ja maalaan kanvasillekin silloin, kun kanvasin koko tai muoto viehättää.

Olen kehittänyt ”sahaa, jyrsi, hio, maalaa”-tekniikkaani pitkään.

 

Ryhmänäyttelyitä on ollut useita.  Nykyisin keskityn ehkä enemmän yksityisnäyttelyihin, jos taiteelleni löytyy inspiroiva paikka.  Tätä päivää on nettisivut ( jannejvirtanen.fi ), Instagram ( janne.virtanen ) ja vaikka tämä Suomen Taiteilijoiden Nettigalleria.  Ulkomaille on tullut joitakin pyyntöjä, mutta energiani ei riitä lähtemään yksin hoitamaan sellaista.  Teen myös tilaustöitä.

” Kuka tahansa voi oppia mitä tahansa.  Älä anna periksi.  Älä usko, jos joku sanoo, ettei sinusta ole.  Usko itseesi, tutki, kyseenalaista!  Kokeile, harjoittele, kannusta itseäsi.  Saat olla luova.  Kaikki ovat.  Katso lasta ja löydä oma lapsesi.  Kyllä se siellä on vaikka olisikin välillä piilosilla.”